Polso.fi

Valikko

 

 

Viimeisin päivitys:
13.7.2023 19:31:23

Polson sähköistyksen monenkirjavat vaiheet

  






Voimalaitoksenpaikka Peltolankoskessa keväällä 2011. Turbiini oli suunnilleen alemman putouksen kohdalla. Puurakenteinen pato oli rakennettu vasemmalla virtaavan pääuoman poikki.

Ote kirjasta "Kyllolis pimiä josei ois sähkyä"

Jo ennen sotia Polsoon saatiin ainakin kahteen taloon sähköä Halsuanjärven suulla olevasta Alajoen myllystä. Sitten mylly teki vararikon ja Polsossa pimeni pitkäksi aikaa. Vielä sotien jälkeiseen aikaan asti Polsossa valaistiin kaasulampuilla tai öljyllä, ja radioa kuunneltiin akun ja anodipatterin voimalla. Mutta sitten rakennettiin Halsuanjokeen kylän kohdalle kaksikin pientä sähkölaitosta, joista ainakin toinen vanhan myllyn paikalle.

Sähköteknikko Kalevi Torppa asenteli vuonna 1947 sähköteknikko-oppilaana kesätöinään valoja polsolaisille. Ainakin toinen sittemmin kahdesta laitoksesta oli jo tuolloin olemassa. Se lienee aloittanut vuonna 1946. Halsuanjokeen rakennettiin siis kaksi patoa ja pientä sähkölaitosta.

Myllykoskessa ollut Ylämylly oli Polson "Nappulakaupungin" tienoilla. Sen voimanlähteenä oli heti alkuun pieni turbiini. Generaattori ostettiin Alevetelistä. Siitä kuitenkin puuttui hiiliharjoja, joilla virta johdetaan kollektorista edelleen muuntajaan ja verkostoon. Kun ostajat sanoivat, että harjoja puuttuu, myyjä joka ei kovin hyvin suomea osannut, pudisteli päätään ja sanoi: -En mine teille mitään harjakaisia ole tällänny, kaffia vain juodaan!

Pulkkisen Nestori, jolla oli kokemusta sahasta ja sähkö laitoksesta Kairinkoskessa Forsbackan ja Pulkkisen välillä, oli Ylämyllyn rakentajien asiantuntijana. Ahtaaksi meinasi Neston tupakkalaatikon takakansi käydä, ennen kuin uusi laitos oli siinä hahmoteltuna, Paavo Polso muistelee.

Kummankin myllyn omistajina oli puolenkymmentä osakasta, mutta virtaa myytiin ulkopuolisillekin. Sähkölamppuja taloissa oli noiden voimaloiden aikana enimmillään 6 -7, isoimmat 60 wattisia. Oltiin sitä mieltä ettei sen suurempia tarvitakaan.

Rautalankaa, piikkilankaa ja sisäasennuksiin puhelintapsia

Sähkölinjoissa oli alkuun tyydyttävä siihen mitä saatiin: tavalliseen rautalankaan, jopa piikkilankaan. Sanottiinkin, että Polsossa oli oikein katuvalot kun piikkilangan piikit pimeässä hehkuivat! Sitten Yrjö Torppa, Kotirannan Yrjö, teki päivän kestäneen pyöräretken tuntemattomaan paikkaan. Sen tuloksena saatiin sisäasennuksia varten armeijan päällystettyä kenttäpuhelinjohtoa. Sitä mistä tapsia haki, ei hän koskaan kertonut. Siinä toinen säie oli kuparia, toinen vetolujaa terästä.

Asennukset tehtiin pieniin posliininuppeihin, joita naputeltiin seiniin ja kattoihin. Yhden tiilinavetan seiniinkin tapsia asennettiin ja kun tehtiin myöhemmin remonttia, sisärappaus lyötiin päälle. -Sen navetan sähköstä varmaan leijonan osa kului oikosulkuvirtana, Kalevi Torppa arvelee. Myöhemmin saatiin oikeaa kuparia ulkojohtoihin.

Kun laitoksia oli kaksi, ja omistajia kummassakin eri puolilta kylää, molempien linjoja kulki samoissa pylväissä ja sähköä kahteen suuntaan. Eräältä virrankuluttajalta kysyttiin kumpaa virtaa se polsolaisten sähkö on, tasa- vai vaihtovirtaa. Mies mietti hetken, ja sanoi että "eiköhän se oo vaihtovirtaa, ko pylyvhäillä ainaki minä sain sitä vaihtaa!" Polson Rauha oli laittanut sähkökeittimen. Kun illalla kesken kaiken valot himmenivät ja radiot vaikenivat, tiedettiin heti, että nyt Rauha rupesi keittämään kahvia. Kun tämä aina vain jatkui, ruvettiin lopulta joukolla moittimaan, että pitääkö sitä kaffia keittää justhin uutisten aikana!

Sitten Halsuanjärvestä lähtevän Halsuanjoen suulla oleva Alajoen mylly uusittiin. Sen uusi juoksutussääntö muutti joen virtaamaa ja polsolaisten pienten sähkölaitosten käynti kävi entistä sattumanvaraisemmaksi. Polson Joeli oli ostanut sähköparranajokoneen, mutta ei se aina oikein pyörinyt. Joeli soitti Alajoen myllärille ja sanoi että "anna ny vettä sev´verran, että saa ees parran ajetuks." - Kylässä oli oma puhelinkeskus ja puhelin lähes joka talossa. - Sitten tuli suuri tulva ja myllyt pysähtyivät, elleivät peräti lähteneet veden mukana. Alajoen vanha mylläri totesi vähän myrkyllisesti, että "nyt saa Polson Joeliki vettä".

Sitten Alajoen mylly teki konkurssin. Polson Joeli ja pari muuta polsolaisisäntää olivat takaajina. Isännät lunastivat lainat ja saivat myllyn omistukseensa. Pyörittivät laitosta muutaman vuoden ajan, jolloin siitä saatiin virtaa Polsoon, kunnes löysivät ostajan, joka vuorostaan jatkoi, mutta yhteydet Polsoon katkesivat.

Kuva Peltolankosken padosta ehkä 1950-luvulta. Oikealla vanhasta riihestä tehty ratashuone.

Peltolankoskessa olevan Alamyllyn voimanlähteenä oli aluksi läpimitaltaan parimetrinen vesiratas, jolle oli rakennettu suojaksi vanhan riihen hirsistä kiukaalla lämmitettävä ratashuone. Melko pian kyllästyttiin hakkaamaan jäätä, joka lämmittämisestä huolimatta pyrki pakkasilla "yhyvästämään" vesirattaan pysähdyksiin. Niinpä Salmelan seppä Räyringistä teki auton häkäpöntöstä turbiinikammion ja sen sisälle turbiinin.

Dynamoksi ostettiin Kokkolasta lndolan talon vanha hissinmoottori. Kun samainen Björklundin suvun 1920-luvulla rakennuttama talo on Kokkolassa ensimmäinen hissillä varustettu, tuo moottori saattoi olla ensimmäinen hissinmoottori Keski-Pohjanmaalla. Se oli 440 voltin tasavirtamoottori, josta silloin jo Kokkolassa asunut sähköteknikko Kalevi Torppa ankkurin uudestaan käämimällä rakensi 220 voltin tasavirtadynamon. Tehoa Torppa arvioi siitä tässä uudessa tehtävässä saadun ehkä 4 -5 kW. Alkuperäisen teho lienee ollut 10 kilowatin paikkeilla.

Mitään virransäätelyautomatiikkaa ei ollut. Jos kuorma, eli pääasiassa lamput, eivät olleet kaikki kytkettynä, jäljellä olevat saattoivat palaa ylijännitteestä. Teho riitti kyllä sirkkelin pyörittämiseenkin, kunhan ei liian nopeasti syöttänyt. Toisaalta sirkkeli kävi jännitteen säätimestäkin. Kahville lähdettäessä terään vain niin iso puu, että se pysähtyi eikä dynamo hurahtanut ylikierroksille ja -jännitteelle.

Vainion talon lattiaa ei saatu hiottua urakoitsijan vaihtovirtakäyttöisellä hiomakoneella. Sen isännät joutuivat tekemään käsihöylillä. Se sopi Vainion Viljolle, joka oli visu mies. Kun sitten hänen kamariinsa asennettiin valoja Viljo sanoi, ettei tarvita katkaisijaa; hän kyllä joutaa kiertää lampusta palamaan ja pimeäksi, mennen tullen.

Kuolemaan johtanut onnettomuuskin sattui. Se ei kuitenkaan ollut sähköturma. Sen jälkeen vaatimattoman konehuoneen seinälle ilmestyi todistus, että työntekijä on tapaturmavakuutettu Ilmarisessa, vaikkei myllyllä edes ollut vakituista työntekijää eikä dynamon käyntiä jatkuvasti valvottu. Sähkötarkastuslaitoksen tärkeäntuntuinen tarkastusinsinööri kävi katsomassa polsolaisten sähkölaitteita. Joutui sanomaan, että hän katkaisee virran ellei laitteita korjata ja laiteta lukittavaa ovea dynamohuoneeseen. Kyllä siellä oikein marmorinen kytkintaulukin oli ja siinä sulakkeita ja katkaisijoita, mutta taulu riippui narujen varassa eikä aina ollut uusia sulakkeita. Niinpä oli huomattu, että hätätilassa pinkka kolikoita ajaa saman asian!

Olympiakesänä 1952 Kalevi Torppa oli taas entisessä kotikylässään asennustöissä. Nyt nostettiin asennusten tasoa ja vedettiin sisäasennukset metallivaippajohdoilla. Ehkä se johtui tarkastajan käynnistä ja uhkauksista napsauttaa linjapihtejä. Pyrittiin siihen, että jos liitytään joskus suurempiin jakeluverkkoihin, asennukset olisivat siltä osin ajan tasalla.

Patojen ylläpito oli samalla jokavuotista korjausta. Molemmilla rannoilla oli kiinteät rakennelmat, mutta joen keskellä oli lankuilla suljettava "kruununväylä", josta uitot kulkivat ja joka tulvan aikana oli muutoinkin syytä pitää lähes auki. Turbiiniin vesi johdettiin lähellä rantaa olevaa juovaa pitkin. Rantapadot vain pyrkivät usein hajoamaan kun Halsuanjärvestä laskettiin Alajoen, eli Halsuanjoen suulle hinattuja puutavaralauttoja, jotka irti päästettyinä kiirehtivät yhtenä sumana kokeilemaan polsolaisten patojen lujuutta.

Tuskin polsolaisilla mitään rakentamislupia myllyihinsä oli, mutta ainakin toinen laitoksista oli vanhan myllyn paikalla. Se taas tarkoittaa, että ainakin joskus myllyn rakentajilla on ollut oikeus veden patoamiseen ja vesivoiman hyödyntämiseen. Ja olihan kullakin manttaaliin merkittyä maata omistavalla enimmäkseen osuus yhteisiin, myös vesiin. Niinpä kylässä pohdittiin myös kiinteän padon ja pienen nykyaikaisen laitoksen rakentamista. Putousta sellaiseen olisi löytynyt yhdistämällä Ylä-ja Alamyllyn koskien korkeuserot. Se olisi vaatinut kuitenkin niin paljon vesiväylän omistusoikeuksien selvittämisiä, juoksutussäännöksien rukkauksia ja erilaisia rakennuslupia, että siitä luovuttiin.

Suuremmille virtalähteille

Polson myllyt jakoivat virtaa noin 10 vuotta. Vuonna 1955 Halsuan Sähköosuuskunta ulotti virranjakelun yli pitäjänrajan Vetelin puolelle Polsoon. Vuoden 1960 maaliskuussa polsolaiset kuluttajat kirjoittivat sähköntoimitussopimuksia Sandkulla Kvarn och Elektricitetsverk'n, eli Oy Albäck Ab:n kanssa, joka oli Vetelin ohella myös Halsuan Sähköosuuskunnan virrantoimittaja.

Polsolaiset olisivat halunneet liittyä Vetelin sähkönjakelun piiriin, mutta pitkien linjojen aiheuttamien hävikkien takia heiltä vaadittiin korkeampaa taksaa kuin muilta kuluttajilta. Sen sijaan Halsuan Sähköosuuskunnalle polsolaisten jäsenyys sopi hyvin, olihan Polson kylä Vetelistä Halsualle tulevan sähkölinjan varressa eikä Polsosta ole Halsuan Hietalahteen kuin muutama kilometri.

Polsolaisia, ainakin osaa, kiinnosti liittyminen Vetelin Sähkölaitokseen. Vetelin kunta yhdessä sähkölaitoksen kanssa järjesti kylällä tiedotustilaisuuden mahdollisuudesta siirtyä Vetelin Sähkölaitoksen kuluttajiksi, mutta riittävää kiinnostusta ei ollut. Tosin sanottiin, että kaksi kolmasosaa kyläläisistä oli kirjoittanut nimensä Vetelin kunnalle osoitettuun listaan, jolla ajettiin liittymistä Vetelin kunnan Sähkölaitokseen.
 - Suuri enemmistö oli liittymisen kannalla, mutta pieni, äänekäs vähemmistö esti sen, kuten eräs mukana ollut ratkaisua tulkitsi.

Uusin vaihe oli Halsuan Sähköosuuskunnan toiminnan lakkaaminen Halsuan kunnan liityttyä Korpelan Voiman kuntainliiton jäseneksi 17.12.1986. Se ratkaisu liitti myös polsolaiset seuraavan vuoden alusta Halsuan kunnan mukana Korpelan Voiman sähkönjakelun piiriin. Samalla Korpelan Voima sai ikään kuin sillanpääaseman Vetelin kunnan alueelle.


Matti Tunkkari: Vetelin sähkölaitoksen historiateos

"Kyllolis pimiä josei ois sähkyä",
Vetelin Sähkölaitos Oy,
Kaustinen 1998

Lähdehaastattelut:

Mikkonen Erkki, myllynomistaja, Halsua
Ojala Seppo, autoilija, kauppias, Veteli
Ojala Tyyri, autoilija, kauppias, Veteli
Polso Paavo, rakennusmestari, Veteli
Polso Eero, kauppias, maanviljelijä, Veteli
Torppa Kalevi, sähköteknikko, Helsinki
Torppa Raimo, maanviljelijä, Veteli





Home > Arkisto > Artikkeleita > Polson sähköistyksen monenkirjavat vaiheet
Copyright © 2023, Polso-seura, Tämä sivu on kasattu sydänverellä ilman yhteiskunnan tukea saati EU-hankeaktivaattoreita.
Verkkopalveluntarjoajamme lupaa, että sivustomme sijaitsee hiilineutraalissa palvelinkeskuksessa. Palautetta sivustosta ja kehitysehdotuksiasi voit jättää tästä.